Muutamia kelpietarinoita meidän koiriemme arjesta, mukana sitä kolikon kääntöpuolta vilkkaan ja oppivaisen koiran kanssa

Alli on kuulu piiiitkistä ketjutuksistaan. Se pentuna yksin ollessaan mm. kahdesti (ei siis kerran sattuma?) oli yläkerrasta avannut vaatekaapin oven, tyhjentänyt kolmannella hyllyllä olevan alusvaatekorini ja kantanut alusvaatteet alakertaan, avannut pesuhuoneen oven (ainakin toisella kerralla se oli varmasti ollut kiinni), ryöminyt saunan lasioven alta, irrottanut lattiakaivon ritilän ja dumpannut alusvaatteeni lattiakaivoon. Mikä oli pointtina, ei koskaan selvinnyt, mutta vaatteet olivat ehjiä ja koira tyydyttänyt toiminnanhaluaan...

Nykyisin Ralli-Alli ulkona ollessaan tarkkailee pitkiä aikoja eteisen ikkunaa. Jos kuljen eteisen poikki sen nähden (vaatekaappi on vastakkaisella seinällä oveen nähden) se olettaa minun hakeneen takin /koulutusliivin ja lähtevän jonnekin. Tällöin se voi maastoutua tunneiksi auton takakontin alle odottamaan, toivo elää. No jos sitten Allin näin maatessa auton takana kutsunkin koiria sisälle, se on ilmeisesti joskus päässyt mukaan jonnekin piiloutumalla (en tunnusta...) ja olettaa piiloutumisen voivan johtaa siihen, että kun muut koirat ovat sisällä niin Alli pääseekin mukaan.

No kuuliaisena koirana sen täytyy reagoida kutsuun, juu... se lähtee siis kutsusta liikkeelle mutta ryömii kallionkolossa olevaan piiloon 2m autolta kohti ovea ja makaa siellä niin matalana kuin mahdollista. Seuraavasta kutsusta se juoksee 3m edempänä olevan puun taakse ja kas, osaa seistä sen takana täysin näkymättömissä, joskus sivulle jäänyt häntä paljastaa piilon. Seuraavasta kutsusta se menee ison kiven taa taas 2m lähempänä, siitä toisen puun taakse ja sitten jos vielä tulee kutsu, spurttaa sisälle kuin olisi koko ajan ollut tulossa. Parhaimmillaan se on kokeillut 7 piiloa matkalla auton takaa sisälle. Ei voi koskaan tietää, jos se toimisi!

Liina-kelpie kulkee kaikista lukitsemattomista ovityypeistä raapimatta ja yhtä nopeasti kuin ihminen. Se osaa käsitellä kahvoja sekä käpälällä että tarvittaessa suulla ja käpälällä. Vuosi sitten sen kantoaikana ihmettelin, miten koira lihoo ja lihoo niin nopeaan (ekat viikot vasta) ja minä yritän rajoittaa ruokamäärää pienimpään riittävään. Liikuntaakin on paljon... Samalla, kevään korvalla kummastelin, kun kanojen syöntimäärä nousi NIIN paljon, ajattelin keväällä kiihtyvän muninnan nostavan menekkiä. Noo... en ihmetellyt enää, kun kanalassa ruokkiessani maasta 1,3m korkeudella olevasta tuuletusikkunasta hyppäsi sisään ruskea kelpie ketterästi kuola hersyen...

Mutta on Liinan fiksuudesta positiivisiakin muistoja: kun Alli aikoinaan synnytti (3v sitten), huusivat lapseni, silloin 5 ja 7v, että pupuhäkin ovi on jäänyt raolleen ja puput karanneet. Alli oli rivakka ensisynnyttäjä enkä tohtinut jättää sitä yksin, pentuja tuli 10min välein, joten pyysin tyttöjä ainakin seuraamaan mihin päin kanit loikkivat että niitä osaisi sitten lähteä pyydystämään kun kerkeää synnytyksestä. Kului vartti, ja tytöt tulivat posket hehkuen tyytyväisyydestä: Liina (silloin 1v)oli lasten kanssa etsinyt puput ja toisen oli paimentanut auton alta tytön käsiin, toisen oli juossut naapurin pellosta kiinni, kantanut niskasta kuin pennun tytölle syliin ja olivat vieneet puput tarhaan. Tyttö oli kuulema vain huutanut -Hyvä Liina, tuo Pupu! Ja kun kävin sitten pieni huolestuminen mielessäni puput tarkistamassa, niin ei jälkeäkään kovasta otteesta, kumpikin söi ja pötkötti ihan tyytyväisenä. Aikas yhteistyötä!!!

Heili 12kk makasi työhuoneella jaloissani kun olin tietokoneella. Lampaat olivat syksyn kunniaksi vapaana jossakin pihamaan syyssiivousta hoitamassa ja mietin, että ne pitäisi pistää tarhaan ennen pimeää. Ehdin sanoa Heilille haettaisiinko lampaat tarhaan, kun puhelin soi. Heili avasi työhuoneen oven ja ulko-oven kahvasta ja katosi pihalle. Kun lopetin puhelun ja menin perään, se oli kerännyt lampaat ja tuonut ne tarhan portille odottamaan että aukaisen sen. (hmm, miksei se itse osannut avata tarhan porttia ?)